Digitaalisuus ja yhteisöllisyys liiketoiminnan keskiössä

12.12.2018 15.04
Digitaalisuus ja yhteisöllisyys liiketoiminnan keskiössä
Tuija Toivola

Jakamistalous antaa paljon mahdollisuuksia uuden liiketoiminnan rakentamiselle. Jakamistaloudessa nousevat esille liiketoimintamallit, jotka keskittyvät tuotteeseen palveluna, kierrätysmarkkinoihin ja yhteisöllisen elämäntapaan.

- Jakamistalouden alustat yhdistävät kysynnän ja tarjonnan uudella tavalla, mitä ei aikaisemmin voinut tehdä, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistoiminnan päällikkö Tuija Toivola kertoo.

Jakamistaloudessa voi lähteä tekemään liiketoimintaa todella pienillä resursseilla.

- Pitää vain miettiä, miten vajaakäytössä olevaa resurssia voisi hyödyntää. Voit esimerkiksi tehdä autosta kuljetuspalvelun tai laittaa pyörän vuokralle.

Muita esimerkkejä, joita Toivola mainitsee, ovat koko vaatekaapin vaatteiden vuokraaminen ja ravintolailtojen myyminen kotona turisteille.

Luottamuksen rakentaminen suuressa roolissa

Liiketoiminnan keskiössä on digitalisuuden ja paikallisuuden hyödyntäminen.

- Liiketoiminnan ympärille pitää pystyä rakentamaan yhteisö. Lisäksi palvelulle tai ratkaisulle on oltava tietysti jokin tarve.

Myös luottamuksen rakentaminen on tärkeässä roolissa.

- Monet jakamistalouden liiketoiminnassa mukana olevat sanovat, että he käyttävät tähän suurimman osan ajastaan.

Facebook-ryhmät erityispiirteenä Suomessa

Vaikka jakamistalous on yleistynyt Suomessa, Suomi on jäljessä edelläkävijämaista. Yhtenä selittävänä tekijänä Toivola mainitsee suomalaisten aktiivisuuden Facebook-ryhmissä.

-  Meillä on siellä paljon jakamistalouden palveluja muista maista poiketen. Muualla jakamistalouden palveluja tehdään enemmän liiketoimintana.

Lisäksi monet suomalaiset jakamistalouden palvelut toimivat paikallisesti.

- Yhden kaikkien tiedossa olevan palvelun sijaan meillä on monta pientä palvelua samaan tarpeeseen, minkä takia palvelut eivät pärjää niin hyvin.

Toivola uskoo, että jakamistalous työllistää Suomessa yhä useamman tulevaisuudessa.

- Koko elannon hankkiminen tekemällä erilaisia jakamistalouden töitä on jo varsin tyypillistä esimerkiksi Yhdysvalloissa.